KISKON AGILITY RY

 

Alkuun - Ajankohtaista - Yhdistyksestä - Jäseneksi - KoulutuksetAgility

Match Show - Tuotteet - Linkkejä - Kuvia - Foorumi - Vieraskirja

 

 

 

 

HALLITUS 2012

Puheenjohtaja Katriina Lintunen

Sihteeri Marika Saarinen

Rahastonhoitaja Jaana Suutari

Hallituksen jäsen Mette Vainio

Hallituksen jäsen Hanna Neuvonen

Hallituksen jäsen Katja Taskinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

YHDISTYS

 

Seuramme nimi Kiskon Agility ry on perintöä opintokerho Kiskon Agilitysta, jonka pieni joukko (osaksi kiskolaisia) lajista kiinnostuneita ystävyksiä perusti kesällä 1997. Opintokerholaisten tavoitteena oli rakentaa oikea esterata ja opetella hyviksi agilityn harrastajiksi. Opintokerholaiset ahersivat agiesteitä osittain talkoilla ja taitavimmat rakensivat niitä myös omalla tahollaan. Opintovuoden aikana saatiin valmiiksi kiitettävä määrä esteitä - jopa putki, jonka valmistus vaati melkoisesti hikeä ja kyyneleitä. Sitä mukaa kuin esteitä valmistui, opintokerholaiset harjoittelivat hiekkakuopalla Kiskon Kaukurilla.

 

Opintokerhon toimintavuoden päättyessä elokuun alussa 1998 perustettiin samanniminen yhdistys, jonka toiminta-alueeksi määriteltiin Kiskon ohella myös Salonseutu. Yhdistyksen kotipaikaksi valittiin Kisko, koska siellä ei ennestään ollut agilitytoimintaa ja paikkakuntalaiset olivat sellaista kyselleet. Seuramme ilmoitettiin välittömästi perustamisen jälkeen yhdistysrekisteriin ja se rekisteröitiin joulukuussa 1998. Vuoden 1999 keväällä pääsimme myös Kennelliiton jäsenyhdistykseksi.